Kenkien peseminen ja sen hinta riippuvat hyvin monesta seikasta. Samaa kenkämallia on voitu valmistaa useissa kymmenissä eri väri- ja materiaalivaihtoehdoissa, matala- ja korkeavartisina, nupukki- tai kiiltonahkaisina. Myös kenkien ikä, koko ja kunto vaihtelevat suuresti, niin on vaikeaa antaa “yhtä hintaa” kenkien putsaus- ja entisöintipalvelulle.
Voidaan kumminkin sanoa, että useimmiten kenkien kunnostus maksaa ammattilaisen tekemänä joitakin kymmeniä euroja, harvoin yli sataa euroa. Käsilaukkujen, sekä muiden isompien tuotteiden kunnostamiseen ja maalaamiseen voi kulua helposti kokonainen työpäivä, ja siksi palkkio työhön käytetystä ajasta on luonnollisesti suurempi. Tulemme tekemään nahkatuotteiden maalaamisesta ja naarmujen korjauksesta kokonaan oman blogipostauksen tulevaisuudessa.
”…useimmiten kenkien kunnostus maksaa ammattilaisen tekemänä joitakin kymmeniä euroja…”
Keskitytään nyt kumminkin kenkien putsaamiseen, sen eri työvaiheisiin, sekä mistä palvelun hinnat muodostuvat.
Arviointi
Kun asiakas tuo kenkänsä huoltoon Mister Mintille, katsomme yhdessä ensiksi kenkien kunnon läpi. Selvitämme tarvittavat toimenpiteet, millä saamme annettua kenkiin uutta elämää. Arvionnin aikana tarkastellaan työn määrää: onko kengissä irronneita liimauksia, kärjissä kolhuja, tai pinttyneitä tahroja kengän kielessä tai pohjien reunoissa. Katsomme saako nauhat vielä pestyä puhtaaksi, vai pitääkö ne vaihtaa uusiin. Arviointi kestää vain hetken, jonka jälkeen kirjaamme ylös asiakkaan kengät, nimen, sekä puhelinnumeron, mihin ilmoitamme tekstiviestillä kun kengät ovat valmistuneet noudettavaksi. Asiakas saa lähtiessään alustavan arvion milloin kengät ovat valmiit ja kuinka paljon huolto tulee maksamaan. Huolto maksetaan valmiita kenkiä noudettaessa.
— Arvionti on ilmainen ja hoituu ilman ajanvarausta Albertinkadulla.
Alkutyöt
Suurin osa huoltoon tulevista kengistä kuvataan ennen, ja jälkeen huoltotoimenpiteitä. Ja se kannattaa muistaa tehdä myös kotona kenkiä putsatessa. Tämän jälkeen kengistä otetaan nauhat pois, jotka pestään käsin mm. sappisaippualla, sekä lämpimällä vedellä. Nauhat jätetään kuivamaan ja odottamaan kenkien huollon valmistumista.
Seuraavaksi kenkien sisään laitetaan säädettävät lestituet. Ne suoristavat kengät alkuperäiseen muotoonsa kenkien kuivuessa, huollon aikana, sekä sen jälkeen säilytyksessä. Kenkiä on huomattavasti helpompi pestä, käsitellä, harjata, maalata, kun niistä saa kunnon otteen, eivätkä pinnat anna periksi huollon aikana. Perinteisen metallijousi-mallisen lestituen käyttäminen ei ole suositeltavaa. Ne voivat pilata tietynlaisten kenkien istuvuuden sekä ulkonäön, kun joudut kiristämään nauhat kireämmälle, sisältäpäin lyttyyn menneen kengän kielen ja liian väljäksi menneen “toeboxin” takia.
Sitten hommat jakautuvat materiaalien mukaan:
Mokkanahkaisten kenkien pinnat kuivaharjataan ja puhdistetaan mokan-ja nupukin puhdistustuotteilla, kuten mokkakivillä, ja -tyynyillä. Tämän jälkeen kengät puhdistetaan harjoilla, pyyhkeillä, sekä miedolla kenkien puhdistusvaahdolla tai -nesteellä. Huom. Mokkanahkaisia kenkiä ei saa ikinä kastella kokonaan vedellä tai pestä pesukoneessa! Tietyt mokkapinnat voidaan puhdistaa juoksevalla pesunesteellä, mutta työ sisältää paljon riskejä liittyen värien vuotamiseen ja haalistumiseen. Mokkapintojen annetaan kuivaa rauhassa, jonka jälkeen kuivunut pintarakenne harjataan takaisin pehmeäksi. Usein käytetään myös mokkanahan elävöitys-, sekä läpivärjäysaineita. Esim. harmaaksi haalistuneet mustat mokkakengät saadaan hyvin helposti takaisin tumman mustaksi.
Nahka, keinonahka, sekä muut yleiset kenkien materiaalit sen sijaan voidaan putsata lähes aina nestemäisellä kenkien pesuaineella, kun olemme varmoja että värien valumiseen tai haalistumiseen ei ole riskiä. Kaikista huolettomin puhdistusaine on mieto kenkien pesuvaahto. Kenkien -millä nyt siis tarkoitamme lähinnä “sneaker-tyylisiä kenkiä”, kuten Nike, Adidas ym. putsaamisessa käytetään muutamaa eri vahvuista harjaa, puhtaita pyyhkeitä sekä kenkien pesunestettä. Kaikki pinnat ja saumat käydään järjestelmällisesti läpi, jonka jälkeen ne pyyhitään puhtailla pyyhkeillä. Tämä vaihe toistetaan yleensä ainakin pari kertaa.
– Tietynlaiset kengät voidaan pestä myös pyykinpesukoneessa, mutta sitä ei kannata tehdä usein, koska se kuluttaa kenkien pintoja pesun aikana. Lopputulos voi olla hyvä, mutta se voi myös lyhentää kenkien käyttöikää, kuten irroittaa liimauksia, ja tehdä vaahtomuovisista ulkopohjista hauraampia.
Kenkien ulkopohjien reunat sekä vaikeat tahrat työstetään ensiksi kovemmalla harjalla, ja sitten hinkataan puhtaaksi pyyhkeillä. Hyvin usein tässä vaiheessa nestemäisen pesuaineen teho ei enää riitä, joten kengät jätetään kuivamaan rauhassa, ja odottamaan seuraavaa työvaihetta.
Jos kengät ovatkin jo täydellisen puhtaat – eli Mintissä – ne nauhoitetaan huolellisesti, sekä suojataan suojasprayllä, mitä myös löytyy myytäväksi albertinkadun liikkeestä, ja verkkokaupasta.
”Tietynlaiset kengät voidaan pestä myös pyykinpesukoneessa, mutta sitä ei kannata tehdä usein, koska se kuluttaa kenkien pintoja pesun aikana.”
— Tämän kaltainen “peruspesu” on hinnaltaan 25,00 – 65,00€, riippuen siitä kuinka paljon aikaa työhön kuluu.
Tahrojen poisto
Jos kengät vaativat lisää työtä, muutaman tunnin kuivattamisen jälkeen siirrymme poistamaan tahroja vahvemmilla aineilla, joiden kotikäyttöä emme suosittele. Väärä aine, väärälle pinnalle, voi tuhota tietyt materiaalit muutamissa sekunneissa. Varovaisuus ja tietotaito ovat tässä ensisijaisen tärkeitä! Tahrojen poisto tehdään yleensä miedolla liuottimella, pumpulipuikoilla ja puhtailla pyykeillä.
Hankalia tahroja syntyy yleensä kengänpohjien reunoihin, kantapäiden sisäsyrjiin, sekä pintoihin mitä vasten nauhat hankautuvat kävellessä. Noin 95% tahroista saadaan katoamaan tässä puhdistus-operaation fyysisesti rankimmassa työvaiheessa.
— Tahrojenpoisto tuo huollolle lisähintaa yleensä noin 10–30 euroa. (esim. Peruspesu + tahrojenpoisto, noin EU43 kokoisiin, pari vuotta vanhoihin kenkiin on hyvin usein 50€:n työ)
Huoltotyöt
Yleensä runsaasti käytettyihin kenkiin tulee naarmuja, hankaumia, kolhuja, sekä liimaukset alkavat repsottamaan, tai valkoiset pohjat ovat muuttuneet parissa vuodessa kirkkaan valkoisesta tunkkaisen keltaiseksi. Tässä muutamia esimerkkejä erilaisista huoltotoimenpiteistä mitä tarjoamme.
Liimaus
Liimaus tehdään kolmessa vaiheessa. Ensiksi alueet minne emme halua liimaa tai liuottimia suojataan pintaan sopivalla teipillä. Liimattavat alueet puhdistetaan vanhasta liimasta ja liasta puhdistusliuottimella, joskus jopa hiomalla. Liuottimen haihduttua, liimaa levitetään tasaisesti haluttuihin kohtiin, jonka se jätetään kuivumaan. Muutaman minuutin jälkeen liima aktivoidaan kuumalla ilmalla, jonka jälkeen liimatut pinnat painetaan yhteen.
Kellastumien poisto
Melkein kaikki valkoiset kengän pohjat alkavat kellastumaan muutaman vuoden käytön jälkeen. Tätä ei voi yksinkertaisesti estää, prosessia voi ainoastaan hidastaa säännöllisellä putsaamisella, sekä suoja-aineen käytöllä. Kengät kannattaa säilyttää aina erittäin hyvin valolta suojattuna, paikassa jossa ei ole kosteutta, lämpötilojen vaihtelua tai vetoa. Vaatekaappien, ja -huoneiden ylähyllyt ovat parhaita paikkoja säilyttää “holy graileja.”
Pohjien uudelleen kirkastamiseen tarvitaan erikoistarvikkeita, joita hyvin harvoin löytyy kotoa valmiiksi. Prosessi vaatii UV-valolaitteet ja käänteishapetus geelit, millä saadaan kellastumat takaisin kirkkaan valkoisiksi.
Huom. Tekniikka ei toimi ihan kaikkiin maailman kenkiin, mutta suosittuihin kenkämalleihin, kuten Adidas Stan Smith, Puma Clyde, Nike Dunk, Vanssit, Jordan 1,2,3,4, jne., tämä erikoistekniikka toimii täydellisesti.
Pintojen huoltaminen
Mikäli kenkiin on tullut naarmuja tai hankaumia, ne täytyy ensiksi hioa sileäksi hiomapapereilla, sekä mahdollisesti täyttää isoimmat kolot nahantäyteaineella ennen maalausta. Keinonahkaisten kenkien korjausmaalausta ei suositella, koska nahkamaalit eivät tartu synteettiseen materiaalin (muoviin) niin hyvin kiinni, kuin aitoon nahkaan. Sopivan maalisävyn sekoittaminen on aikaa vievää hommaa, mutta lähes kaikki värit on mahdollista saada osumaan paikalleen.
Nahkakenkien maalaukseen käytetään joustavaa akryylipohjaista nahkamaalia, joka on joustavaa ja kestää kulutusta. Maalia täytyy levittää mahdollisimman ohuita kerroksia, parhaan mahdollisen kestävyyden takia. Lopuksi, kun kaikki naarmut ja kolhut ovat piilossa, maalatut pinnat suojataan kenkiin sopivalla lakalla.
— Kenkien pienet huoltotyöt tuovat lisähintaa kunnostukselle yleensä noin 10–50 euroa. Riippuen siitä kuinka laaja huoltotyö on kyseessä.
Palautus
Kun valmiit kengät on nauhoitettu, suojattu, ja valokuvattu, ne jäävät odottamaan noutoa. Asiakkaille ilmoitetaan tekstiviestillä kun kengät ovat huollettu ja valmiit noudettavaksi.
Lopuksi
Kuten varmaan olette tätä lukiessanne huomanneet, kenkien puhdistaminen on kaikkea muuta, kuin kaikille tuttu, arkipäiväinen vaatteiden peseminen. Kenkien ja laukkujen entisöinnit, pesut, ja huollot vaativat useita eri työvaiheita, sekä runsaasti aikaa niiden välillä. Aktiivista työaikaa kenkien entisöintiin kuluu yhteensä noin 30-60 minuuttia. Isommat remontit luonnollisesti enemmän, jolloin myös työvaiheet jakautuvat usealle eri päivälle. Esim. kellastumien poisto-operaatio saattaa viedä jopa kaksi viikkoa (läpinäkyvät ulkopohjat), vaikka itse käsillä tehtävää työtä tästä kertyy vain noin tunnin verran.
Toivottavasti tämä kirjoitus antoi teille selvennystä mitä kaikkea kenkien palauttaminen alkuperäiseen loistoonsa pitää sisällään. Jäikö jokin asia epäselväksi? Laita kommenttia alas, mistä aiheesta haluaisit kuulla lisää.
Heikki Tanskanen
Perustaja, Mister Mint
Heikki on mies Mister Mintin takana, ja on ollut ns. kenkäfriikki jo ala-asteen ensimmäisiltä luokilta asti. Idea kenkäpesulasta tuli ystävältä syksyllä 2019 ja siitä on muodostunut täysipäiväinen työ jalkineiden entisöinnin parissa.